Julkaistu 26.4.2026 | Kirjoittaja Kakriainen Markku

Maakuntaneuvos Juhani Alanen on poissa

Maakuntaneuvos Juhani Alanen siirtyi tästä ajasta iäisyyteen 15.4.2026 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 80-vuotiaana.

Hän itse sanoi: ”Sain elää terveellisen elämän lähes 80-vuotiaaksi, kun sairaus iski.” Juhani Alanen säilytti aktiivisen, positiivisen ja iloisen asenteen elämään kaikesta huolimatta. Vielä pari päivää ennen menehtymistään hän soitti eräälle pitkäaikaiselle ystävälleen sairaalasta ja iloitsi suuresti saamastaan kutsusta valtakunnalliseen Veteraanipäivän juhlaan.

Laihialla syntynyt Juhani Alanen aloitti työuransa Kuusamon elinkeinoasiamiehenä, mistä hän siirtyi Virtasalmen kunnanjohtajaksi. Mikkelin maalaiskunnan kunnanjohtajaksi hänet valittiin 1978, mistä hän siirtyi Mikkelin apulaiskaupunginjohtajaksi, kun kaupunki, maalaiskunta ja Anttola muodostivat uuden Mikkelin. 

Juhani Alasella oli erittäin laaja ystävä- ja tuttavapiiri, eikä ihme, sillä hän oli aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja Turun yliopiston opiskelijapolitiikasta lähtien. Juhani löysi poliittisen kotinsa aikoinaan Maalaisliitto – Keskustasta. Hän löysi erityisesti Santeri Alkiosta aatteellisen isänsä eli alkiolaista keskusta-aatetta hän vaali elämänsä loppuun asti.

Sotiemme veteraanien arvostus ja työ veteraanijärjestössä oli maakuntaneuvos Juhani Alaselle läheistä. Hän toimi Rintamaveteraaniliiton Suur-Savon piirin puheenjohtajana, kunnes se lakkautettiin ja muutettiin alueelliseksi perinneyhdistykseksi.

Perhe oli Juhanille erittäin tärkeä. Hän iloitsi lastensa Villen, Elinan ja Erkin menestyksestä työelämässä ja siitä, että välit olivat erittäin lämpöiset. Lapsenlapset Milja ja Liami olivat Juhanin erityiset silmäterät ja ukkina hän nautti monista unohtumattomista tapaamisista ja yhteydenpidosta.

Oman arvostuksensa sai puoliso Ritva, joka jaksoi huolehtia miehestään sairauden aikana.

Juhani Alanen toimi vuosikymmenten ajan monissa puolueen ja luottamustehtävissä eri tasoilla:

Puoluehallitus Keskustan Opiskelijaliiton edustaja

Keskustan puoluevaltuuskunnan/ puoluevaltuuston jäsen (1972 – 2016, tämä on yksi pisimmistä kausista Keskustan historiassa)

Keskustan Etelä-Savon piirin piirihallituksen jäsen

Kunnallisvaaliehdokas, eduskuntavaaliehdokas, presidentin valitsijamiesehdokas, Keskustan Rantakylän paikallisyhdistys, johtokunnan jäsen

Maakuntaneuvos Juhani Alasella oli myös maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä mm.:

Kuntarahoituksen hallituksen jäsen, Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen jäsen, Etelä-Savon maakuntaliiton edeltäjän Mikkelin läänin liiton hallituksen jäsen.

Maakuntaneuvos Juhani Alasta jää kaipaamaan läheisten ja sukulaisten lisäksi laaja ystäväpiiri. Muistoihin hän jää ystävällisenä ihmisenä, joka ei halunnut loukata ketään. Siunaus toimitetaan läheisten läsnäollessa.

Markku Kakriainen ja Petri Pekonen

Kakriainen Markku

Maakuntaneuvos, eläkeläinen, emeritus toimitusjohtaja, insinööri

Tutustu lisää